Osta painettu kirja | Osta e-kirja ja äänikirja 

Perinteisessä johtamisessa keskitytään etsimään syyllistä, kun nykyaikaisessa johtamisessa  ratkaisun etsimiseen. Johtamalla ilman syyllistämistä annetaan työntekijöille tilaa kokeilla uusia asioita ja kynnys tehdä päätöksiä madaltuu. Nykyajan informaatioteknologian avulla ratkaisuja jaetaan riippumatta ajasta ja paikasta. Työkalujen oikeanlainen käyttö yhdistettynä keskittymistä edesauttavaan ja sallivaan ilmapiiriin luo edellytykset johtamisen jakamiselle. Enää ei tarvita yhteen ihmiseen henkilöityvää johtamista. 

Kirjassa esitellään viisi erilaista johtamiskulttuuria ja miten yleiset tehtävät ovat jaettu eri kulttuureissa. Usein puhutaan hyvästä ja huonosta johtamisesta, mutta kyse on erilaisesta johtamisesta. Erilaista johtamista tarvitaan eri tilanteissa. Huono johtaminen on väärä tai vanhentunut johtamistyyli nykypäivään.

Kirjassa yhdistyy ketterän johtamisen menetelmät sekä epäonnistumisen sallivan johtamisen  ratkaisukeskeisyys. Vastuun pohtiminen on tärkeä osa johtajuutta, mutta ei syyllisen vaan ratkaisun näkökulmasta. Johtajuudessa pitää voida päästää irti itsekkäistä tarpeista olla oikeassa ja loistaa. Näin voidaan valjastaa kaikkien työntekijöiden synergia koko organisaation hyödyksi. Jaettu johtajuus kertoo modernista johtamisesta yksinkertaisessa muodossa.

Osta painettu kirja | Osta e-kirja ja äänikirja

 

Kirjailija Karl-Johan Spiik

Työurallani olen työskennellyt melkein kaksi vuosikymmentä jaetun johtajuuden parissa. Olen toiminut pienissä ja isoissa organisaatioissa sekä kokenut monenlaista johtamista. Olen osallistunut puolisen sataan projektiin eri kokoisten tiimien kanssa. Olen ollut mukana projekteissa, joissa on tiimejä ja henkilöitä useista eri organisaatioista. Kaikissa nousevat samat lainalaisuudet esille johtamisen suhteen. Kulmakivenä on kommunikaatio ja yhteiset käytännöt.